Logicor on mukana torjumassa ilmastonmuutosta. Vuonna 2018 kiinteistöissämme tehtiin paljon konkreettisia toimenpiteitä, jotka tähtäävät päästöjen vähentämiseen, energiansäästöön ja kiinteistöjen kustannustehokkaaseen käyttöön.

Logicor on Suomessa sitoutunut toimitilojen energiatehokkuussopimukseen (TETS). Energiansäästötavoite vuosille 2017–2025 on 6718 MWh/v (7,5%), josta Logicor on saavuttaneet kesään 2019 mennessä jo 32 %.

”Vuonna 2018 energian kokonaiskulutus väheni 1,39 % kohteissa, joissa kiinteistöjen ylläpitovastuu on meillä Logicorilla. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että samaan aikaan kohteidemme käyttöaste parani uusien asiakkaiden myötä”, kertoo Logicorin ylläpito- ja laatupäällikkö Riitta Karvinen.

LED-valaistukseen siirtyminen on tehokas tapa säästää energiaa

Merkittävimpiä energiahankkeita viime vuonna olivat useassa eri kohteessa toteutetut LED-valaistusmuutokset. Vanha loisteputkivalaistuksen vaihto LED-valaistukseen säästää merkittävästi energiakustannuksia.

Moni LED-hankkeista toteutettiin yhteistyössä Logicorin asiakkaiden kanssa.

”Kun jo hankkeen suunnitteluvaiheessa sovitaan kustannusten ja hyötyjen jakamisesta win-win-periaatteella, on energiahanke kannattava niin kiinteistön käyttäjälle kuin omistajallekin”, Karvinen kertoo.

Valaistusmuutos on usein helppo ja hyvä ensiaskel energiatehokkuuden parantamiseen. Viime vuonna Logicor oli mukana toteuttamassa myös monen muunlaisia energiahankkeita.

Tekniset parannukset tuottivat tulosta – Vuosaaren Porttikeskukselle ympäristösertifiointi

Vuosaaren Porttikeskus -kiinteistössä toteutettiin vuoden 2018 aikana teknisiä parannuksia, joissa muun muassa säädettiin runsaasti vettä kuluttavat vesikalusteet, kartoitettiin turvariskit, säädettiin valaistustasot sekä toteutettiin kuntoarvion vaatimat tekniset korjaukset.

Kiinteistön viheralueen biodiversiteettiä kehitettiin muun muassa sijoittamalla alueelle linnunpönttöjä ja hyönteishotelli.

”Erityinen ilon aiheemme on se, että muutosten ansiosta Vuosaaren Porttikeskus saavutti BREEAM Excellent- tason käyttövaiheen ympäristösertifioinnin”, Karvinen kertoo.

Aurinkovoimala Keskon katolla säästää 139 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa

Uusiutuvan energian hyödyntämisessä Logicor otti merkittävän askeleen elokuussa 2018, kun yksi Suomen suurimmista katolle sijoitetuista aurinkovoimaloista otettiin käyttöön. Keskon keskusvaraston katolla Hakkilassa on nyt 3 336 aurinkopaneelia, joiden kokonaisteho on 900.9 kWp.

Aurinkovoimalan vaikutus ilmastonmuutoksen torjunnassa on merkittävä, sillä hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 139 tonnia/vuosi. Aurinkovoimalat ovat oleellinen osa Keskon päivitettyä energiastrategiaa.

Etäseurannalla merkittäviä säästöjä lämmityskustannuksissa

Logicor toteutti etäseurantahankkeen Järvenpään kohteessaan Emalikatu 9. Hankkeen tarkoituksena oli vähentää kiinteistön lämmönkulutusta, tarkistusmitata ilmanvaihtokoneiden ilmamäärät sekä kartoittaa ja korjata automatiikan puutteet.

”Lämmönkulutus normitettuna laski puolen vuoden aikana 30 % eli 1100 MWh. Rahallista säästöä lämmönkulutuksen lasku tuottaa kymmeniä tuhansia euroja. Tehtyjen asetusarvo- ja ohjelmointimuutosten jälkeen kiinteistön lämmönkulutus tulee vähenemään jatkossakin”, Riitta Karvinen iloitsee.

Vuonna 2019 Logicor jatkaa hyviä tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi

”Käynnistämme uusia etäseurantahankkeita, tutkimme uusiutuvan energian käyttöönottoa sekä toteutamme lukuisia kiinteistöinvestointeja, joilla energiankulutus pienenee uuden ja tehokkaan talotekniikan ja rakennusautomaation käyttöönoton myötä”, Karvinen kertoo tulevaisuuden suunnitelmista.

Lisätiedot:

Riitta Karvinen, ylläpito- ja laatupäällikkö, puh. 040 743 0688