Omistuskiinteistöstä siirtyminen vuokratiloihin vauhdittaa Finn-Tackin kasvua
15 Oct 2018

Hevosurheiluvälineitä maahantuovan Finn-Tackin toiminta on viime vuosina laajentunut, eivätkä vanhat varastotilat enää tukeneet yrityksen kasvua Pohjoismaissa. Myös varaston sijainti oli tarve optimoida tukemaan kasvua paremmin, sillä edellinen varastotila Hollannissa ei palvellut Pohjoismaiden markkinoita parhaalla mahdollisella tavalla. Logicorin kanssa löytyi nopeasti juuri sopivan kokoinen varasto oikealla sijainnilla, ja vuokrasuhde tuo joustoa kasvun ja muiden muutosten varalle.
Logistiseksi sijainniksi valikoitui Suomi, mistä on kaikkialle Pohjoismaihin lyhyet ja edulliset toimitukset. Finn-Tackilla oli ennestään kaksi omaa kiinteistöä ja henkilökuntaa Lahdessa, joten sijainti Lahti-Hollola-alueella oli todettu jo ennestään toimivaksi. Alkuvaiheessa Finn-Tackissa mietittiin myös oman nykyisen tuotantotilan laajentamista, mutta lopulta päädyttiin myymään oma kiinteistö ja siirtymään vuokratiloihin.
Vuokratiloihin siirtyminen tuo vapautta muutostilanteisiin
Omistuskiinteistö mukautuu kankeasti liiketoiminnan muutoksiin, kun taas varastotilan vuokraaminen tuo Finn-Tackille liikkumavaraa niin kasvuun kuin muihinkin muutostilanteisiin.
Kun liiketoiminta kasvaa tai varastotilan sijainti ei vuosien varrella enää palvele, vuokralla olo mahdollistaa tilojen skaalaamisen omiin tarpeisiin paljon joustavammin kuin tilojen omistaminen.
–Varastotilojen vuokraaminen oli meille loogisin ratkaisu tässä vaiheessa. Se tuo vapautta, ettemme pitkällä tähtäimellä ole sidottuja yhteen tiettyyn kiinteistöön. Vuokratila antaa myös joustoa, kun haemme edelleen kasvua, kertoo Finn-Tack Oy:n toimitusjohtaja Johannes Nevanlinna.
Omistuskiinteistössä yrityksellä on myös isot rahat kiinni. Finn-Tackilla päätökseen siirtyä omistuskiinteistöstä vuokratiloihin vaikutti vuokrasuhteen joustavuuden lisäksi myös mahdollisuus vapauttaa pääomaa kasvua tukemaan. Uusi toimitila palvelee Pohjoismaiden lisäksi globaalisti, ja toimii jatkossa Finn-Tackin logistiikkakeskuksena ravituotteiden osalta.
Logicorin asiakasymmärrys ja reaktiokyky tekevät vuokratiloihin siirtymisestä suoraviivaisen
Kun päätös vuokratiloihin siirtymisestä oli tehty, oli tarve löytää ja saada uudet tilat käyttöön nopeasti. Yritys lähti etsimään rajaamaltaan alueelta 3 000-4 000 neliömetrin kokoista, mahdollisimman korkeaa varastotilaa, johon toimiva ja tehokas varasto saataisiin rakennettua. Koska Finn-Tackin johto toimii Norjasta käsin, sopivan varastotilan etsinnässä käytettiin välittäjän palveluita.
Tilan tarve oli kiireellinen, ja Logicorin asiantuntemus kuunnella ja ymmärtää asiakkaan tarpeita johti nopeasti oikeanlaiseen tilaratkaisuun. Logicorin 1,1 miljoonan neliömetrin kiinteistöportfoliosta kartoitettiin ja ehdotettiin juuri Finn-Tackille sopiva varastotila. Vuokrausprosessi sujui virtaviivaisesti, ja yhdessä asiakkaan kanssa löydettiin nopeasti sopiva kokonaisratkaisu. Isosta kiinteistöportfoliosta löytyy lähes aina asiakkaan toiveissa olevalta sijainnilta sopiva vuokratila. Finn-Tackin aikataulu oli kuitenkin nopea ja valmiiksi sopivan ratkaisun löytyminen vaati myös hieman onnea.
– Tällaisia vuokratiloja ei ole paljon olemassa, vaan yleensä joudutaan tekemään kompromisseja. Finn-Tackille löytyi tila, josta löytyy kaikki: oikea sijainti, sopiva koko ja valmiiksi hyllytetty tila. Kiinteistön valmiudet olivat kaikin puolin loistavat, eikä tilaan jouduttu tekemään muita muutostöitä kuin valaistuksen vaihtaminen LED-valoihin. Uuden energiatehokkaan valaistuksen ansiosta asiakas myös säästää 50 % valaistussähköstä, kertoo Asset Manager Tommi Savinainen Logicorilta.
Suoraviivainen prosessi vaati myös ketterää yhteydenpitoa ja nopeaa reagointikykyä molemmin puolin.
– Yhteistyö on sujunut kokonaisuudessaan hyvin. Kaikki on hoitunut mitä vastaan on tullut, kuvailee Johannes Nevanlinna.
Lisää ajankohtaista luettavaa
-
Sopivan logistiikka- tai varastotilan valinta liittyy aina liiketoiminnan...
Lataa opas käyttöösi! -
Haluatko lukea lisää asiakastarinoitamme ja uutisiamme?
Tilaa uutiskirje