Ilmankäsittelyalan edelläkävijä Fläkt Woods Oy panostaa tiiviisiin, asiakkaan toimintaa tukeviin kumppanuuksiin.

Lyhyet toimitus- ja vasteajat sekä täsmälliset kokonaistoimitukset mahdollistava, Logicorin Fläkt Woodsille vuokraama ja heidän tarpeisiinsa sovittama logistiikkakeskus on olennainen osa tätä.  

– Tänä päivänä toimintaamme ohjaa uuden strategiamme mukaisesti asiakkaidemme tarpeen täyttäminen ja mahdollisimman laadukas palvelukyvykkyys. Logistiikkakeskuksen ansiosta pystymme nyt keskitetysti palvelemaan sekä Suomen että Baltian markkinoita. Se on strategiamme jalkautumisen näkökulmasta sekä kilpailukykymme ja kasvumme kannalta meille elinehto, Fläkt Woods Oy:n toimitusjohtaja Rainer Knuts sanoo.

Kuutiot maksimikäyttöön mittavilla muutostöillä

Logistiikkakeskuksen käytettävyydelle Fläkt Woodsilla oli selkeät kriteerit.

– Etsimme tilaa, jossa on yli viiden metrin vapaa korkeus, yhtenäinen lattiapinta-ala ilman väliseiniä ja muita rajoitteita sekä suuri piha-alue rekkaliikennettä ja pihalastausta varten. Toimitusten täsmällisyyden kannalta meille on ensisijaisen tärkeää, että pystymme hyödyntämään tilan kuutiot mahdollisimman tehokkaasti ja sisäinen logistiikka, kuten trukkiliikenne toimii esteettömästi, Knuts jatkaa.

Keskon keskusvarastona aiemmin toiminut tila Turun Rydönnotkossa oli Fläkt Woodsille riittävän suuri yli 9000 m² piha-alueineen ja 10 000 m² tuotanto-, varasto- ja toimistotiloineen. Tilankäytön maksimoimiseksi Logicor purki koko edellisen käyttäjän aikaisen kylmätekniikan: kylmätilan osiin jakaneet seinärakenteet, kompressorit, lauhduttimet ja höyrystimet.

Rydönnotkon isot aidatut ja asfaltoidut piha-alueet mahdollistivat Fläkt Woodsille koko varastotoiminnan keskittämisen yhteen logistiikkakeskukseen. 

– Kohteen muutostyöt olivat mittavat. Käytännössä tilat muutettiin + 2 asteen elintarvikekylmiöstä lämpimäksi varastotilaksi. Katosta poistettiin isolta osalta uretaania, tilaan rakennettiin tulo- ja poistoilmanvaihto sekä savunpoisto, asennettiin kaksi uutta ilmanvaihtokonetta ja tehtiin tarvittavat tilanrajaukset.  Myös katossa oleva sprinkler-putkisto uusittiin ja kaikki varastohyllyt sprinklattiin. Samassa yhteydessä uusimme katon vesikatteen pinnoituksen ja lisäsimme kattoon eritystä sekä vaihdoimme pihavalot led-valoiksi, kertoo Logicorin asiakkuuspäällikkö Kari Liitti.

Kaikki toiminnot yhdessä tasossa

Nyt tila-alue on selkeä kokonaisuus, jossa logistiikka on kaikilta osin sujuvaa.

– Logicorin avulla toteutettujen muutostöiden ansiosta kaikki kriittiset toimintomme ovat nyt yhdessä tasossa. Tilat sekä sisällä että ulkona tukevat täysin työnkulkujamme. Tämä mahdollistaa meille entistä ketterämmän työnteon ja varmistaa osaltaan kykyämme palvella asiakkaitamme lupauksemme mukaisesti, Knuts tiivistää.